syö kuin hevonen!

Olet varmaan kuullut sanonnan, että joku syö kuin hevonen. Mitä se hevonen sitten syö?

Hevonen on laiduneläin, jonka ruuansulatuselimistö on kehittynyt vastaanottamaan pieniä ruokamääriä kerrallaan. Laidunolosuhteissa hevoset käyttävät jopa yli puolet vuorokaudesta ravinnon etsimiseen ja syömiseen. Hevosen luontainen ravinto koostuu ruohosta ja erilaisista kasveista. Jos ruokavalio poikkeaa luontaisesta, on ruuansulatusjärjestelmä herkkä toimintahäiriöille. 

Hevosen ruokinnan tulisi pohjautua laadukkaaseen karkearehuun, eli siis heinään, jota täydennetään tarvittaessa väkirehu- kivennäis- ja/tai vitamiinivalmistella. Ruokinnan tulee olla tarkoituksen mukaista; esimerkiksi raskaassa treenissä oleva hevonen tai tiine tamma tarvitsevat erilaista ravintoa kuin kevyellä käytöllä oleva harrastehevonen. Kuitenkin kaikissa erityisryhmissä ruokinnan pohjana on laadukas karkearehu. Hevosen ruuansulatuselimistö kestää huonosti suuria määriä tärkkelystä ja sokeria, joten niiden ylenmääräistä antamista tulisi välttää. Eri hevosten sokerinsietokyvyssä on kuitenkin suuria yksilöllisiä eroja. 

Hevosen vuorokaudessa tarvitsemaan heinämäärään vaikuttaa tietysti hevosen koko ja paino, mutta myös työmäärä, heinän laatu ja esimerkiksi vuodenaika. Luonnollisesti iso hevonen tarvitsee enemmän heinää kuin pieni poni, ja raskaammassa työssä oleva hevonen enemmän kuin niin sanottu joutilas. Heinän tarvetta lasketaan karkearehun kuiva-ainepitoisuuden mukaan. Kuiva-ainepitoisuus tarkoittaa sitä, kuinka paljon rehussa on suhteellisesti kuiva-ainetta, toisin sanoen, kuinka paljon rehusta jää jäljelle, kun rehun sisältämä vesi on poistettu. Mitä alhaisempi rehun kuiva-ainepitoisuus, sitä enemmän rehua määrällisesti tarvitaan hevosen karkearehuntarpeen tyydyttämiseksi. 

Heinän ohella hevoset syövät myös tarvittaessa teollisia väkirehuja, kivennäisiä ja vitamiineja. Hevosalan ammattilaiset arvoivat kunkin hevosen yksilöllisen tarpeen ruokintalaskun avulla. Ruokintalaskussa hevosen päivittäin saama energiamäärä, kivennäiset, hivenaineet ja vitamiinit lasketaan yhteen, ja verrataan tavoitearvoihin, samalla ottaen huomioon hevosen lihavuuskunnon, työmäärän ja muut yksilölliset tarpeet. Näin kullekin hevoselle saadaan juuri hänen tarpeitaan vastaava ruokintasuunnitelma. 

 
Vaikka ihminen on jalostanut hevosta esimerkiksi ulkoisilta ominaisuuksiltaan hyvin erilaisiksi kantahevoseen nähden, ovat hevosen fysiologia ja ruuansulatuselimistö edelleen laiduntamiseen suunniteltu. Siksi hevosen ruokinnassa lyhyet karkearehun ruokintavälit ovat tärkeitä. Pienen määrän karkearehua syöminen jatkuvasti suojaa hevosta mahahaavoilta, sekä tyydyttää pureskelun tarvetta. Slow feeding- verkkoilla toteutettu vapaa heinä pihatoissa tukee hevosten luonnollista ja lajinmukaista käyttäytymistä. Näin heinää tulee ruuansulatuselimistöön pieniä määriä kerrallaan ja hidas syöminen tyydyttää myös pureskelun tarvetta.  

Ruuan matka hevosen ruuansulatuselimistössä 

Hevonen hienontaa syömänsä ravinnon suussa. Pureskelu ja ravinto saavat aikaan syljen erittymisen, hevosella sylkeä erittyy päivässä 10-12 litraa. Sylki edesauttaa rehumassan koostumuksen muuttumisen suotuisampaan suuntaa, sekä suojaa mahalaukkua happamoitumiselta. Hevoset pureskelevat karkearehuja enemmän kuin väkirehuja, joten karkearehupainotteinen ruokavalio auttaa suojaamaan mahahaavoilta. 

Rehumassa kulkeutuu nielaisemisen jälkeen ruokatorvea (1-1,5m) pitkin mahalaukkuun. Mahalaukun ja ruokatorven välissä on sulkijalihas, joka estää ravinnon kulkemisen mahalaukusta takaisin ruokatorveen. Tämän takia hevonen ei pysty röyhtäisemään tai oksentamaan. Hevosten mahalaukku on verrattaen pienikokoinen, joustamaton sekä tyhjenee nopeasti. Se on rakentunut vastaanottamaan ravintoa jatkuvasti. Hapanta mahanestettä erittyy jatkuvasti, siis myös mahalaukun ollessa tyhjänä. Tämä johtaa mahalaukun tyhjennyttyä happamuuden nopeaan kasvamiseen. Pitkäaikainen alhainen pH voi aiheuttaa mahahaavoja.   
Mahalaukku jakautuu kahteen osaan; yläosa on sileä ja ihomainen, alaosan rauhasmaha taas paksun limakalvon peittämä. Yläosa kestää huonosti mahahappoja, alaosa limakalvon ansiosta paremmin. Rehumassa on mahalaukussa noin 3 tuntia. Syömisen loputtua mahalaukun tyhjeneminen hidastuu. 

Hevosen juoma vesi siirtyy mahalaukusta nopeasti ohutsuoleen. Mahalaukusta rehumassa siirtyy pienissä erissä ohutsuoleen. Ohutsuoli on pituudeltaan noin 21 metriä ja tilavuudeltaan noin 60 litraa, ja koostuu pohjukkaissuolesta, tyhjäsuolesta ja sykkyräsuolesta. Suurin osa rehujen sulamisesta ja imeytymisestä tapahtuu ohutsuolessa. Ohutsuolen seinämät ovat jatkuvassa liikkeessä. Ruuansulatuksesta vastaavat ruuansulatusentsyymit ja sappineste. Ohutsuolesta imeytyvät yksinkertaiset hiilihydraatit, eli sokerit ja tärkkelys, rasvat, suurin osa proteiineista, vitamiinit ja kivennäisaineista magnesium ja kalsium. Rehumassa kulkeutuu ohutsuolen läpi 1-1,5 tunnissa. Ohutsuolen jälkeen rehumassa siirtyy paksusuoleen, ensin umpisuoleen, joka on noin metrin pituinen ja tilavuudeltaan noin 30 litraa.

Umpisuolen jälkeen rehumassa siirtyy varsinaiseen paksusuoleen, toisin sanoen lynkkysuoleen, joka jakautuu vielä isoon ja pieneen lynkkysuoleen. Lynkkysuolten tilavuus on noin 100 litraa. Rehumassa viipyy paksusuolessa huomattavasti ohutsuolta kauemmin, noin 2-3 päivää. Ruuansulatuksesta vastaavat suolistomikrobit, eli bakteerit, alkueläimet ja hiivat. Suolistomikrobit hajottavat rehussa olevan kuidun haihtuviksi rasvahapoiksi, jotka toimivat hevosella energianlähteenä. Suolistomikrobit hajottavat myös ohutsuolessa sulamatonta valkuaista, ja vapauttavat rehun huonosti sulavista osista fosforia ja muodostavat K- ja B-ryhmän vitamiineja.  

Suoliston mikrobiston koostumus muovautuu syödyn ravinnon mukaan. Ruokavaliomuutoksissa kestää aikaa, ennen kuin mikrobit ehtivät muuntautuvat uuteen ruokaan. Kaikki ruokinnan muutokset tulisi siis toteuttaa vähitellen. Suolistomikrobien parasta ravintoa ovat rehun hyvin sulavat kuidut. Niitä on runsaasti muun muassa lehtevässä karkearehussa ja melassileikkeessä. Suolistomikrobeille haitallisia ovat tärkkelys ja sokeri suurina annoksina. Runsas määrä sokeria tai tärkkelystä ei ehdi sulaa ohutsuolessa vaan virtaa paksusuoleen, jossa suolistomikrobien pilkkoessa niitä syntyy pH:ta alentavaa maitohappoa. Tämä johtaa haitallisten, paremmin happamuutta kestävien mikrobien lisääntymiseen hyvien mikrobien kustannuksella. Samalla muodostuu kaasuja ja bakteerimyrkkyjä, jotka voivat aiheuttaa ähkyn, kaviokuumeen tai ripulia.  

Paksusuolen loppuosassa suolen seinämän puristavat rehumassaa, jolloin suolistobakteereita valuu takaisin paksusuoleen ja suurin osa nesteestä imeytyy takaisin elimistöön.  

Jäljelle jäänyt rehumassa puristuu peräsuolessa ulosteeksi, ja sen kautta lanta poistuu elimistöstä. Lantaa muodostuu päivässä noin 20-30 kg.

Heräsikö kysymyksiä? Tallimme ammattilaiset keskustelevat aiheesta mielellään ja vastaavat kysymyksiisi 🙂
Löydät luotettavaa tietoa hevosen ravitsemuksesta myös Hevostietokeskuksen sivuilta.